Teacher as a ghost tai kuka pelkää opettamista?

Abstract

Taideopetuksessa voidaan alakohtaiset erot huomioiden tunnistaa esimerkiksi erilaisia tekniikoita, materiaaliosaamista ja kehollisia taitoja, joissa on mahdollista harjaantua ja joita voidaan opettaa. Sen sijaan yksilöllisyys, taiteilijan visio ja ääni, luovuus, ilmaisevuus ja karisma ovat usein epämääräisempiä, synnynnäisinä pidettyjä ominaisuuksia – “nerouden ja jumaluuden” pilkahduksia, kuten Michelangelo asian näki. Taiteilijakoulutus on pitkään nojannut mestari-kisällimalliin, jossa alalla kokemattomampi kehittyy tunnustetun asiantuntijan läsnäolon ja tuen avulla kohti itsenäistä toimijuutta. Mallissa hiljainen taitotieto siirtyy eteenpäin alan traditioihin kytkeytyen. Oppimisessa korostuu alakohtainen, ehkäpä sanallista selitystä väistävä osaaminen ja tekeminen. Alakohtaisuus on ilmennyt myös kiltajärjestelmänä ja sisäpiiriajatteluna, jotka edelleen heijastuvat taidekoulutuksissa.